tiistai 8. maaliskuuta 2016

Pinto B'Staurant - if u can't stay, u can take away




Vilhovuorenkatu kolmosessa sijaitseva pikkuinen höyrykoppi, Pinto B'Staurant, on ilman kiistoja ja taistoja Hesan paras Thaikku.

Ainakin kunnes toisin todistetaan.

Muutaman pöytäpaikan raflaan ei valitettavasti joka kerta mahdu edes tetriksellä ruokailemaan, joten ruuhka-aikana, joka on Pintossa ilmeisesti aina, joutuu turvautumaan take away -annoksiin, kuten me viime sunnuntaina.






Joskus mukaan ottaminen voi olla jopa helpotus, sillä aitoa aasialaista tunnelmaa tuolla ravintolassa ylläpitää ruoan lisäksi myös ilmasto. Juuri oikein annosteltu tulisuus toki tekee oman osansa otsan hikikarpaloille, mutta huuruun menevä ikkuna johtuu kyllä muustakin kuin chilistä - keittiöstä kantautuva hohka ja höyry tuntuu olohuoneen kokoisessa salissa iholla kuin thaimaalainen iltahiki.

Päälle 60 euroa Pinton kassalippaaseen ja LassiSahtiset poistuivat maha kurnien kotimatkalle viisi annosta mukanaan. Kotona rasiapinot levälleen, lautaset sekä tikut esille, ja annoksien kimppuun.

Yhtään huonoa annosta ei olla Pinton valikoimasta maistettu, mutta ehdottomasti omiin lemppareihin menee:

- Tom Yam, mun ultimate-lemppari, otan aina kanalla
- Som Tam -vihreä papaijasalaatti (Mikko tekee kylläkin parempaa, mutta Pinton versio parasta ravintolatarjontaa)
- Larb, tällä kertaa otettiin possulla
- Pla lohella

Ja tosi moni muu. Me tilataan aina useampi annos, ja jaetaan kaikki keskenämme.

Suosittelemme siis testaamaan, mutta jos haluaa nauttia palvelusta ja take away -annoksia kauniimmasta esillepanosta, niin kannattaa soittaa ja varata pöytä etukäteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti