sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Karkkiväriseinä




Toissapäivänä naputettiin nuo taulut ruokailutilan seinälle, siinä olleen ja vallinneen ison paperisen 2016-kalenterin tilalle.
Mä en tosiaankaan oo tauluihmisiä, mutta koska Mikko on, oon tullut sinne kuuluisalle kultaiselle keskitielle vastaan, ja nyt meiltä löytyy jo useampi taulu seinältä.

Eniten oon innostunut ipanan huoneen tauluttamisesta, ja sinne ostinkin viime syksynä Köpiksestä nuo kolme pientä hedelmäaiheista printtiä. Päätettiin kuitenkin kokeilla niitä tuohon isomman taulun kylkeen, mutta ehkäpä tästä alkuperäisestä lastenhuone-aatteesta johtuen mä nään ne vieläkin tosi... lapsellisina. Mikko ja arvoisa kylässä käynyt raati taas peukuttaa niiden nykyisen sijainnin suhteen, joten mä koitan nyt kovasti silmäillä niitä avoimin ajatuksin ja tottua siihen, että ne on tuossa. Koska kyllä mä niistä kovasti tykkään.





Ja tuo Jaffa-juliste. Se on paha, se saa mun suun kihelmöimään Jaffan janossa. Mähän oon normaalissa olotilassani (ainakin ollut) hyvin sokerikammoinen, en niinkään linjojen tai kalorien takia, vaan koska koen sen turhana myrkkynä, mut yllättäen nyt raskaana voisin uida sokerissa, oli se sitten limua, kirpeitä karkkeja tai juustokakkua.

Voisin uida myös kukissa. Meidän naapurissa on isohko kukkatalo, jonka leikkokukkahuoneessa tykkään kasailla erilaisia yhdistelmiä keittiönpöydän maljakkoon. Kesällä sitten koiralenkeillä keräilen luonnonkukkia (ja saatan ottaa myös nk. juoksuoksia syreenipuista...) makuuhuoneeseenkin, koska huumaava tuoksu.

Mikko tuo mulle todella usein lähi-Alepan kukkaämpäreistä reilunkaupan kukkia, ja se on niiiiin liikkistä. Niiden avulla saan pientä taukoa "hieman'" hintavamman kukkatalon vierailuihin, niin ei ihan joka viikko menis kuukausilipun verran rahaa maljakontäytteisiin.



Ps. Keittiöremonttisuunnitelmani on edennyt siihen pisteeseen, että edelleenkään en ole saanut suostumusta sen ja vauvan syntymän yhdistämiseen, mutta riitelemme jo siitä onko uuden keittiön lattia olohuoneen kanssa samaa laminaattia vai toivomaani laattaa. Edistystä siis, sanoisin!

perjantai 27. tammikuuta 2017

Viininvartijakoira






Asioita, jotka on täysin kliseitä, mutta armottoman todellisia: raskaushormonit ja pesänrakennusvietti.

Oon aina ollut "hieman" pakkomielteinen tiettyjen asioiden suhteen, ja jos ne ei mee just niin kuin haluan, vaikka en täsmälleen tiedä mitä haluan, niin maailma on seis. Tämä pätee niin lenkkikenkien kummankin jalan nauhojen yhteinäiseen tiukkuuteen, jumpatessa kummankin puolen raajan tasavertaiseen kuormitukseen sekä sitten esimerkiksi kirjahyllyn tasapainoon. Lisätään tähän vielä nuo raskaushormonit ja pesänrakennusvietti, niin en itsekään enää halua asua itseni kanssa.







Oon valehtelematta viimeisen kuukauden enemmän tai vähemmän väkertänyt tätä taloa, tai lähinnä sen sisuksia. On rempattu vaatehuone, on roudattu Kukkapuroja pitkin kerroksia, on vedetty matto- ja taljatetristä ja on viilattu vauvanhuonetta. Saatan yhtäkiä keskellä yötä havahtua, että ei heleveta, se olkkarin matto on p a k k o laittaa tv-tason suuntaisesti, eikä poikittain. Ja sitten mennään.

Eilen ähersin kirjahyllyn kanssa, ja vietin hyllyjärjestyksen kanssa niin monta tuntia ahdistusta, epätoivoa ja turhautumista tuntien, ettei Mikko voinut kuin hämillään naurahdella vieressä.

Mikko on kyllä muutenkin melko kiltisti tukenut tätä mun päätöntä toimintaa porakoneen ja muun miehisemmän aktivoinnin osalta. Tosin kyllä hänen ilmeensä aamulla silmänsä auki saatuaan on aina hieman sellainen pelonsekaisen odottava, että mitäs tänään pistetään uusiksi.






No, tänään pistetään uusiksi seinäpinta-alaa, kiitos kysymästä! Ruokailutilan seinälle taulut, ja eteisen peili saa väistyä hieman, jotta saadaan sinne lisää tarpeettomia, mutta niin kovin kivannäköisiä seinäripustusasioita.

Näiden lisäksi tänään klo 06:16 herättyäni päätin myös seuraavat asiat:

- nuukahtaneen huonearalian tynkien seuraksi on ostettava uusia pistokkaita, koska huonearalia oli niin ihana (se eli viime talven iloisesti kellarikerroksen makuuhuoneessa, valotta ja viileässä, mutta nyt makuuhuoneen muutettua yläkertaan itsaroi kaikki lehtensä irti. Ilmeisesti liian lämmintä ja valoisaa)
- vaikka Mikko sanoo tässä vaiheessa ei keittiöremontille (hänen mielestään lasketunajan tienoilla ei ole järkevää käyttää kymppitonnia kivoihin keittiöideoihin ja vetää tulevan ikkuna- ja ovirempan lisäksi myös keittiötä työmaaksi.....), niin ajattelin salaa käydä Ikean suunnitteluohjelmalla vähän mallailemassa mitä kaikkea tuohon tilaan voisikaan taikoa
- aloitan vihdoinkin ruokapöydän mosaiikkipinnoittamisen

Nyt Mikko on lähialueen rautakaupassa hakemassa laattaliimaa ja taulunauloja. Minä sain käskyn lähteä ulos kävelemään aurinkoon ja raikkaaseen ilmaan, "edes hetkeksi, kävelet vaikka vaan tota lähitietä vähän aikaa edestakaisin". Mä luulen, että Mikko odottaa synnytystä vähintään yhtä isosti kuin minä, mutta sen vauvan lisäksi myös siksi, että haluaa hieman normaalimman vaimonsa takaisin.


Ps. Kirjahylly on mun mielestä edelleenkin kodin sydän. Se kertoo asukkaista niin paljon, ja on mun mielestä muiden kodeissa se ehkäpä kiinnostavin elementti - ja parhaimmillaan todella inspiroiva. Meidän kodin kirjahylly taitanee kertoa, että täällä asuu yksi boheemin ja minimalistisen sisustussielun kanssa tasapainoileva, viherkasveja rakastava nainen yhdessä ruoka-asioita hengittävän miehen kanssa. Ja he lukevat paljon. Ja pitävät viinistä.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Catch up





Jos joku olisi kymmenen, tai edes neljä, vuotta sitten kertonut mulle, että mä joskus kirjoitan koti-, perhe- tai vauvablogia, niin oisin nauranut vedet silmissä. Kyllähän tämä vieläkin naurattaa, mutta tässä sitä nyt ollaan. Lisätään tähän mausteeksi vielä se, että mulla on yhteinen blogi mieheni kanssa, jonka rooli on päivittää tänne ruokaohjeitaan. Aika söpöä.






Hiljaiselon jälkeen siis terve taas! Mun instagram meinasi tukehtua sisustus-, vauvamaha- ja ruokakuviin, enkä edes päästänyt itseäni täysin valloileen, joten ymmärsin, että nyt voisi olla aika avata bloggeri. Asiaan vaikutti myös se, että nyt ollaan tosiaan mammiksella, mutta koska mun kroppa on todella rikki, niin ei tätä aikaa voi oikein muutenkaan kuluttaa, kuin sisustamalla, vauvanvaatteita viikkailemalla ja niitä asioita kuvailemalla. Mikko myös ilmoitti, että hän haluaa edelleen päivittää ruoka-asioita, joten uskon, tai ainakin toivon, että vauvanvarpaiden ja pastellinväristen tyynyjen lisäksi täällä nähdään jatkossakin pieniä ja vähän isompiakin ruokareseptejä.






Me ollaan nyt kummatkin "lapsenodotuslomalla", eli mä äikkärillä ja Mikko muuten vaan lomalla. Hän on viime kesästä asti työskennellyt Hotelli Punkaharjulla, tuossa ah niin paljon kohutussa, uuteen uskoon remontoidussa valtionhotellissa. En jaksa odottaa, että pääsen itsekin sinne ihastelemaan sitä miljöötä, hotellin puitteita ja tietysti Mikon annoksia.

Mikko otti myös juuri osaa elämänsä ensimmäiseen oman alansa kilpailuun, eli Vuoden kokki 2017 -skabaan. Mun laskettuaika meinasi siirtyä puolella vuodella eteenpäin sen kokovartalojännityksen takia, kun seurasin semifinaaleja viime viikonlopun ajan. En kyllä muista, että oisin koskaan ollut kenestäkään niin ylpeä, kun tuosta keittiömestarista, kun hänen kisakeittiötyöskentelyään seurasin. Valitettavasti aina niin rauhallinen Mikko oli hieman liian rauhallinen kahden tunnin suorituksensa aikana, ja myöhästyi nostosta 36 sekuntia, eli sai sakkominuutin ja armottoman pistemenetyksen tiukassa kisassa. Tällä kertaa ei siis finaalia, mutta katsotaan josko tuo innostuisi taas ensi vuonna uusiksi.

Mun elämääni ei kuulu nyt oikein muuta kuin maitoaivona olemista. En edes muista mitä oon tehnyt viimeisen reilun puolen vuoden aikana... Hurja työvuosi mulla oli, sen muistan! Siihen menestykseen oli huippua "lopettaa", vaikka vielä syksyllä nälkä tämän seuraavan työvuoden suhteen olikin kova, ja edessä oleva mammistelu ahdisti. Nyt en enää meinaa muistaa edes perushommia työstäni, ja olikin "hieman" hankalahkoa alkuviikosta asettaa työmoodia sen verran päälle, että sain näpyteltyä RadioGaala-entrylomakkeita. Nyt kun nekin on tehty, niin edessä on vaan odotusta, odotusta ja odotusta. Ja sitten jotain aivan uutta ja vielä tuntematonta.





Kuten kuvista voikin päätellä, niin täällä on myös remonttihommat edenneet - vihdoinkin. Paljon on kyllä vielä tekemättä, mutta otetaan sellainen pieni vauvanpullautustauko niihin hommiin, ja jatketaan sitten vaikka kesällä. Tai vuoden päästä.