sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Caldo verde



Lemppariruokieni top vitosessa on melko varmasti Caldo verde. Tuo tässä blogissa aiemminkin hehkutettu, ja jonkun lukijan tunteisiin meidän wanna be versiolla päätynyt keitto, joka on kotoisin Portugalista, mutta jota en meinaa koskaan löytää kyseisen maan ravintolatarjonnasta. Keitto, joka on ruma kuin rullaverho, mutta aivan helevetin hyvää.

Onneksi tätä on helppo tehdä kotonakin, niin himon iskiessä ei tarvitse kauaa kärvistellä.

Nyt himo iski unen kautta, ja parin päivän ajan haaveilin, josko joku päivä saisi tällä herkutella, mutta en ehtinyt avata suutani. Ruokajumala oli puolellani, ja Mikko sattumalta törmäsi sosiaalisessa mediassa seuraamansa sivuston jakamaan Caldo verde -reseptiin, ja päätti, että sitä ohjetta mukaillen voisi testata keittoa itsekin. Ilmeisesti ruokasivuston jakama resepti oli hieman inspiroivampi, kuin mun "sitten siihen taisi tulla...ööö... ootas.. paljonkos se nyt olikaan.." -ohjeistus, sillä aiemmin hän ei oo ollut tästä kovinkaan innoissaan.

Ehdottomasti siis suosittelen testaamaan tätä vaikka heti ensi viikolla! Ei mee kauaa, ei oo kallista, ja on ihan todella hyvää. Ja melkein terveellistäkin.

Tässä vielä herra keittiömestarin terkut toistaiseksi parhaimman maistamani Caldo verde -ohjeen muodossa:

n. 300 g lehtikaali
6 kpl kiinteä peruna
2-3 kpl jauhoinen peruna
1 kpl sipuli
2 kpl valkosipulinkynsi
200 g chorizoa tai vastaavaa mausteista makkaraa - me käytettiin hätävarana jääkaapista löytynyttä salamia
1,5 l kanaliemi
merisuola ja mustapippuri

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota oliiviöljyssä kunnes pehmeitä, lisää makkara ja jatka kuullottamista kunnes rasva rupeaa irtoamaan makkaroista. 
Lisää pieneksi pilkottu jauhoinen peruna, peukalonpään kokoiseksi pilkottu kiinteä peruna ja kanaliemi. 
Kiehauta ja lisää lehtikaali, josta on kovimmat rangat poistettu ja lehdet pilkottu. 
Hauduttele noin 30min kunnes jauhoinen peruna hajoaa kokonaan (tämä toimii keiton suurusteena), lehtikaali on pehmeää ja kiinteät perunat kypsiä. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Nauti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti