maanantai 27. maaliskuuta 2017

Elma Ellen



Viikko sitten juhlittiin Elma Ellenin nimeä - nimeä, jonka ensimmäisen osan valitsi Mikko, ja jonka toinen osa tuli mun isän suvun puolelta perinteisenä toisena nimenä. Perinteitä kunnioitettiin myös kastemekolla, jonka mun äitini on itse tehnyt mun ristiäisiäni varten. Siinä on siis kastettu mun lisäkseni myös mun siskot ja kummipoikani, ennen kuin Elma sai pukea sen päälleen.

Tuntuu, että toi ipana on yhtäkiä kasvanut ihan kamalasti. Vielä näissä viikon takaisissa kuvissa on tollanen pullakasvoinen vastasyntynyt suloinen möllykkä, mutta nyt toi on jo ihan napero. Yhtäkiä parissa yössä hänestä tuli ihan iso tyttö - melkein yhtä iso, kuin hänen tuleva aviomiehensä, Elinan kuukauden ikäinen Raffu näissä kuvissa.

Kohta toi muuttaa jo pois kotoota.


Tästä viimeisestä kuvaerästä, sekä ekan kuvaerän kahdesta perhekuvasta, kiitos Nadjalle. Ihan kaikkien kuvien kohdalla kiitos minulle rakeisuus-muokkausnappulan löytämisestä - oli pakko keksiä jotain radikaalia, että pystyi käyttämään omalla kameralla otettuja kuvia, joten myös Nadjan hyvälaatuiset kuvat saivat kärsiä tästä kohtalosta :)))

Iso kiitos vielä kaikille auttaneille, erityisesti voileipakakkujen mestarille, eli äidilleni voileipäkakkujen ahkerasta väkerryksestä, iskälle kuskailusta, Mikolle hääkakkuja (nimiäispäivä oli muuten myös meidän 1. hääpäivä!!) mukailleesta nimiäiskakusta, kummeille, joista siskoni Jenni hoiti mielettömän lasten leikkinurkkauksen, sekä tietysti ihan jokaiselle vieraalle, ja Elmaa ihanilla lahjoilla muistaneille!


Nyt me lähdetään Elman kanssa vaunulenkille remonttimölyä pakoon. Kyllä, voi kyllä, nyt se keittiöremontti alkoi! Kolme viikkoa remontti-mayhemiä, eikä keittiötä käytössä, jes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti