maanantai 29. toukokuuta 2017

Nice to meet you














... my future best friend.

Voispa kaikki viikot aloittaa näin kivoilla vierailla, näin hyvällä ruoalla ja näin kesäisellä ilmalla. Vaikka kyllä tähänkin maanantaihin on hieman ikenien kiristelyä saatu, koska karkasin aamulla viideksi tunniksi kuvauksiin, ja Elma joutui elämään kyseisen ajan ilman äitin tissiä. Sen jälkeen onkin nukutettu vauvaa pylly pystyssä kumarrellen, pää vaununkopassa ja pinnasängyssä pienien käsien rutistettavana, kun neiti haluaa nukahtaa äitin kasvot omiaan vasten. Liikuttavaa, mutta myös hieman turhauttavaa, koska rakas pieni, se oli vain viisi tuntia, ja sulla oli tosi kivaa isin kanssa.

Huomenna luvassa lisää vieraita! Mitähän silloin syötäisiin?

Ps. Voisko joku tulla pesemään meidän matot? Multa se ei näytä nyt onnistuvan, ei sitten millään. Meidän talouden kaikki matot keittiön mattoa lukuunottamatta ovat odottamassa remontin jälkeistä pesua, mutta lyödäänkö vetoa, että kohta kaikessa hiljaisuudessa blogissa näkyy mystisiä uusia mattoja, ja vanhat matot vaan hupsista hävisivät johonkin...

perjantai 26. toukokuuta 2017

Siivouspäivän jätskibaari ja pihakirppis




Täällä on koko päivä touhuttu huomista Siivouspäivää varten, sillä me laitetaan aamupäivästä jäätelö- ja sorbettibaari sekä pihakirppis pystyyn! Keittiömestarin löytää herkkujätskikiskastaan ja talon naisväen kirppispöytien takaa.










Myynnissä on ainakin seuraavaa:

- kodintavaraa
- naisten vaatteita koot n. s-l
- raskausajanvaatteita koot n. m-l
- vauvanvaatteita koot n. 50-74, eniten pieniä kokoja
- naisten kenkiä koot 38-39
- miesten vaatteita ja kenkiä, koot n. l ja 45-46

Jätskibaarin valikoima:

- parsajäätelö
- suklaajäätelö
- kirsikkasorbetti
- tuttifruttisorbetti


edit. Kiitos tämän päivän asiakkaille! Kirppis ja herkuttelijat hurmannut jäätelöbaari palaavat pian :)

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Mä näytän sulle kesän merkit


Kotiovelle toimitettu jätskiyllätys, sekä lastenvaunujen täydeltä pihaan kärrättyjä pihakasveja ja puutarhamultaa - niistä on alkava kesä tehty.




Ensimmäisen hellepäivän kunniaksi kannoin Elmaa parin kilometrin verran olalla, neiti kun ei halunnut olla vaunuissa, ja mulla oli kädet täynnä alppiruusuja, köynnöshortensioita ja muita pihakasveja, enkä päässyt taltuttamaan mieltään osoittavaa naperoa. Kasvit vaunuihin, lapsi syliin. Hiki valui, ja ohikulkijat nauroi. Pysähdyttiin vielä kesken matkan puiston penkille imettämään, ja mietin, että haukkasikohan rouva Sassi jälleen liian ison palasen.







Ompa sitä myös todistettu vaunujen työntöaisa käteväksi amppelikukkien kuljetustelineeksi, vaunujen alakori täysin päteväksi multakassien kuljetusalustaksi ja kopan jalkopäässä rehottavat värikkäät kukat lelukaaren veroiseksi vauvanviihdykkeeksi.





Ja mitä tohon jätskiin tulee, niin en usko, että parissa päivässä vedetyillä parilla litralla jäätelöä on MITÄÄN tekemistä jymähtäneen painon kanssa.








Nyt vaan kun saataisiin viikon verran kuivaa säätä, niin päästäisiin kunnolla pihan kimppuun. Meillä on kolmen kuistin/pation verran puurakennelmaa pestävänä, öljyttävänä ja maalattavana. Sitten alkaa armoton pation sisustus, joka meinasi päästä jo eilen valloilleen, mutta kun muistin, että nää pitää vielä tyhjentää kunnostusta varten, niin kiltisti into hiipui.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Raparperipiirakka



Äitienpäivänä tein Tarulle jälkkäriksi raparperipiirakkaa ja tarjoilin sen makeutetun ranskankerman kanssa.
Porukka kuulemma tuskastelee piiraspohjien kanssa, joten tässä erittäin helppo ja hyvä ohje siihen. Itse piirakasta tuli oikein hyvää ja raikasta, tykkäsin!

Piiraspohja

Tämä ohje hyödyntää taas mittasuhteita, eli kun ne vain muistaa, niin lähtee minkäkokoinen piirakkapohja tahansa. Edellisen kerran mittasuhteita käytettiin pastataikinassa.
Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan 3-2-1 (jauho-rasva-vesi). Siitä sitten kokeilemaan eri jauhoja, rasvoja ym. Voita käytettäessä on syytä muistaa että voissa on vettä, joten taikinaan ei tarvitse lisätä niin paljon vettä, eli soveltaa voipi ja kokemuksesta oppii... Tämä taikina soveltuu niin suolaisiin kuin makeisiin piirakoihin, ja jos täyte on kostea (esim. siihen tulee muna-maitoa), kannattaa taikina esipaistaa ennen täytteen lisäämistä.

300g vehnäjauho
200g voikuutio jääkaappikylmänä
50g jääkylmä vesi
hyppysellinen merisuolaa

Jauhot ekana kulhoon ja perään voi, nypitään sormien välissä kunnes seos on rakeista, herneenkokoisista pallukoista pieneen hiekkamaiseen. Lisätään vesi ja sekoitetaan sen verran että taikina tulee yhteen. Älä vaivaa liikaa tai valmiista piirakkapohjasta tulee kova. Pyöräytä kelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
Kaulitse vehnäjauhoja apuna käyttäen piirakkavuokasi kokoiseksi, noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Laske piirakkapohja voidellun piirakkavuoan päälle, painele haarukalla ja leikkaa ylimääräinen taikina pois tai taita se täytteen lisäämisen jälkeen sen päälle.

Nyt jos esipaistettaisiin pohja, se laitettaisiin 175c uuniin, foliolla ja vaikka herneillä peiteltynä ja paistettaisi n. 20 minuuttia, jonka jälkeen folio ja herneet otettaisiin pois ja paistettaisiin vielä 10 minuuttia.

Raparperitäyte & makeutettu ranskankerma

n. 500g raparperi
0,5dl maizena
1dl sokeri
1tl neilikka jauhettu
2tl kardemumma jauhettu
1tl inkivääri jauhettu

1prk ranskankerma
tomusokeria

Kuori ja leikkaa raparperit noin puolen sentin siivuiksi. Sekoita kaikki kuivat aineet yhteen ja sekoita sen jälkeen raparperin kanssa. Levitä piirakkapohjalle ja pistä piirakka paistumaan uuniin 175 asteeseen 45-55 minuutiksi. Jäähdytä.

Vatkaa ranskankerma jäykäksi vaahdoksi ja mausta makusi mukaan tomusokerilla. Annostele lusikalla piirakkapalan päälle ja nauti!



tiistai 16. toukokuuta 2017

Vauva edestä ja vauva takaa

... hän ei vielä istu, mutta hän kyllä makaa.

Seuraavaksi seuraa ensimmäisten vauvakuukausien kertaus - ihan sieltä synnäriltä alkaen.





Vähän päälle 3 kuukautta vauvaeloa takana. Saman ajan olen murehtinut sitä, että Elma ei saa sisarrusta, koska äiti ei ole valmis enää koskaan kokemaan sitä vartalon räjähdystä, jota loppuraskaudeksi, synnytykseksi ja sen jälkeiseksi elämäksi kutsutaan. Ja kas, ne maagiset kolme kuukautta kun täyttyi, niin täällä pohdin, että olispa kiva olla raskaana. Ärsyttävää olla näin klisee.





Elma on aikamoinen tyyppi. Jo synnärillä kaikki kätilöt ihasteli meille, että teitä on siunattu todella temperamenttisellä tytöllä. Ihmettelin aluksi, että miksi se "hyvin itseään ilmaiseva" vauva on siunaus, mutta ymmärsin kyllä melko nopeasti. Ei tarvi miettiä onko hänellä kaikki hyvin vai hyvin huonosti - hän kyllä kertoo. Ilmeitä, eleitä, erilaisia ääniä ja katseita on saatu aivan alusta asti. Elman kanssa on siis ollut hyvä harjoitella vanhemmuutta.







Toki vähän hankaluuksiakin on sattunut matkalle. Synnytyshän oli hurjahko, ja alkoi täysin vihreällä lapsivedenmenolla. Ekat supistukset hymistelin hymyssä suin Kättärin kahvilassa jalat Mikon sylissä ja somekuvia kuvaillen, ja aivan mestarina kehuskellen, että hah, kyllähän nää siedetään kun tälleen vähän vaan puhistelee ja keinuttaa vartaloaan.

No sitten oltiinkin loppuaika käyrillä, eikä liikuttu eikä myöskään hymistelty. Halusin vetää luomuna, mutta pakko oli luovuttaa ja ottaa kipupiikki, kun en päässyt käyrillä olon takia edes suihkuun tai liikkumaan. Ja sitten kun sinne suihkuun viimeinkin sain luvan mennä, en päässyt sieltä omin avuin takas - makasin lattialla kuoleman kouristuksissa ja viimeisillä voimillani sain supistuksien välissä kurotettua hälytysnarusta. Kätilöä hieman nauratti, kun sai kannettua vettä valuvan synnyttäjän huoneeseen, jossa tuleva isukki veti sikeitä potilassängyssä...

Suihkun aikana tilanne olikin eskaloitunut siihen, että mut siirrettiin heti synnytysosastolle. Tässä vaiheessa mulla oli jo pakokauhu, kun tiesin seuraavan supistuksen tulevan parin minuutin kuluessa, eikä enää voinut painaa stop-nappulaa. Tossa viikko sitten muistelin Mikolle ylpeänä, että vaikka luulin kuolevani, niin aika hyvin sain kaiken kauhun ja äänen pidettyä sisälläni. Mikko katsoi hetken hämmentyneenä, ja sitten tokaisi, että jos hänen pitäisi verrata mun huutoani johonkin, niin hän uskoisi että ihminen, jolta leikataan raajoja mutta ei ole menettänyt tajuaan, olisi sopiva verrokki.







Synnytyssalissa sitten homma helpottui, kiitos epiduraalin, jota en olisi halunnut ottaa. Sitä kun oltiin laittamassa, iski just kamala supistus ja huusin (omasta mielestäni hieman vaikeroin) "EIEIEIEI", johon sitten anestesialääkäri rauhoitteli, että ei tarvitse pelätä häntä ja että piikki ei satu lainkaan. Samaan hengenvetoon huusin täysiä - ja tämän myönnän kyllä nimenomaan huutaneeni - että EN MÄ SAATANA SUA PELKÄÄ VAAN NÄITÄ SUPISTUKSIA! Sit alkoi autuus, ja sain jo ilokaasumaskinkin pysymään naamallani, kun aiemmin se supistuksien kourissa vain lenteli jossain kasvojen läheisyydessä. Olin saliin päästessäni 9 cm auki, joten ihan hyvään saumaan tuli hidastava puudute - mä olisin muuten oikeesti räjähtänyt palasiksi.

Ponnistus oli AIVAN helppo nakki supistuksiin verrattuna, vaikka ipanan pää oli kiitettävät 38 cm. Kiitän luojaa ja lääkäriä puudutuksesta, jonka ansiosta kudokset ehtivät edes hieman mukautua hommaan, ja selvisin vain muutamalla tikillä. Vaurioita kyllä siitä huolimatta napsin mukaani, että kyllä tässä vielä hetki palaudutaan.





Nyt meno on muuten ihan jees, mutta täälläkin paristi valittamani nivelkivut ja -jäykkyydet vaivaavat kyllä kovasti. Haikeana odottelen, josko saisin kokea edes yhden kivuttoman päivän. Seuraavaksi aion kokeilla osteopaattia, ja jos se ei toimi, niin reumatestit ovat edessä. Fyssarin mielestä kivut johtuvat imetyshormoneista, ja loppuvat sitten kun imetyskin. Mä en tähän haluaisi suostua, koska en enää montaa kuukautta kestä näitä oloja, mutta en kyllä aio lopettaa imetystäkään. Kipuja ja nivelten rasitusta aiheuttaa myös raskauskilot, jotka eivät mulla imetyksen takia tipu mihinkään. Mun raskaus alkoi jäätävällä hormoniturvotuksella, ja keräsin kiloja jo ihan ekoista viikoista asti. Samat kilot ne täällä vieläkin lilluu, eikä lähde mihinkään kovasta liikunnasta tai terveellisestä ruokavaliosta huolimatta. Niinkuin oikeasti ei lähde - mun paino on nyt täysin sama kuin synnäriltä tullessa, vartalon muoto ja massa vain on hieman muuttunut.

En enää edes mieti ulkonäöllisiä seikkoja, koska vaikka tämäkin on todella klisee, niin noiden asioiden arvomaailmat menevät kyllä uusiksi tämän rupeaman myötä. En kuitenkaan usko, että mun terveys ja nivelet ovat täysin kunnossa, ennen kuin saan ylimääräiset kilot tiputettua.

Elma on ollut salista asti täysin terve. Hän napsaisi täydet 10 pistettä heti synnyttyään, ja on alun vatsavaivoja lukuunottamatta posottanut menemään pontevana, jäntevänä ja kovin terhakkana. Nyt ollaan kyllä vierailtu niin Lastenklinikalla kuin iho- ja allergiasairaalassakin, kun mystinen nokkosihottuma hyppäsi kehiin pari viikkoa sitten. Se ei näytä kovin vaivaavan, onneksi, mutta saatiin kuitenkin (mielestäni järkyttävän) pitkä Zyrtec-kuuri. Peukut pystyyn, että ihottuma häviää sinne mistä tulikin, ja voidaan jättää lääkkeet pois.

Vaikka ihan vastasyntynyt nyytti olikin ainutlaatuinen ja ihana, ja se aika meni aivan liian nopeasti, niin kyllä mä niin nautin tästä, kun vauva alkaa olemaan selkeästi oma persoonansa. Hän kommunikoi, hellii, osoittaa mieltään, nauraa ääneen, ilahtuu ja riehaantuu, ärsyyntyy ja turhautuu. Hänellä on omat juttunsa äidin kanssa, ja isin kanssa sitten muut metkut. Mieletöntä, mitä tuosta vielä kuoriutuukaan ajan saatossa!